Työ-ravinto-terveys- Teollisuusterveyssisarten luentopäivä 1971

16.10. vietetään maailman ruokapäivää. Suomen YK-liiton mukaan ruokapäivän tarkoituksena on tarkastella omia ruokailutottumuksiamme ja havaita sitä kautta yhteiskunnassa vallitsevia ruokaan liittyviä epäkohtia ja vaatia niihin muutosta. Muutoksia voi koettaa saada aikaan esimerkiksi tarkistamalla annoskokoaan, käyttämällä terveellisiä raaka-aineita ja monipuolistamalla ruokavaliotaan.

Ruoka puhutti myös Teollisuusterveyssisarten (nykyään Suomen Työterveyshoitajaliitto) luentopäivänä, joka pidettiin lauantaina 20.3.1971 Haagan ravintolaopistossa, Helsingissä. Päivän teemana oli työ – ravinto – terveys. Päivän puheenvuoroissa toistui huoli suomalaisten epäterveellisistä ja sairauksia aiheuttavista ruokailutottumuksista. Suomessa noin puolet väestön energiantarpeesta saatiin ravintofysiologiselta kannalta ala-arvoisesta ja yksipuolisesta ravinnosta, kuten valkoisesta vehnästä, sokerista ja rasvasta. Lihaa syötiin liikaa, samoin kahvin ja tupakan kulutus oli liiallista, kun taas vihanneksia ja marjoja syötiin aivan liian vähän.

Maisteri Elina Vuorikosken esitelmä käsitteli työpaikan terveellisen ruokalistan suunnittelua. Työpaikkaruokalassa pitäisi valmistaa ruokaa, joka saa ruokailijan kylläiseksi, on annetun budjetin puitteissa, on mahdollista valmistaa kyseessä olevassa keittiössä, käytössä olevilla laitteilla sekä vastaisi terveydellisiä vaatimuksia. Kutakin ateriaa tulisi täydentää kasviksilla ja hedelmillä. Puolukkahillo ja sen viereinen kiemuralle käännetty kurkunviipale eivät suinkaan olleet päivän vihannesateria. Sen sijaan raasteet olivat Vuorikosken mielestä erinomainen tapa tarjota kasviksia aterialla. Niihin saatiin lisää makua esimerkiksi rusinoilla tai pähkinöillä. Raasteet myös pitäisi tarjota tuoreeltaan, jotta niiden maut pääsisivät parhaiten esille.

Hän näki liikasyöminen olevan monelle toimihenkilölle ongelma, lihaa pyrittiin syömään suuria annoksia ja kasviksia vieroksuttiin. Yhtenä syynä kasvisten karttamiseen hän uskoi olevan vetisten ja mauttomien pakastevihannesten tarjoamisen. Kasvisten vieroksuminen pitäisi kuitenkin nyhtää pois. Tässä teollisuusterveyssisarilla oli tärkeä työ asenteiden muokkaamisessa ja työntekijöiden ohjaamisessa terveellisemmän ravinnon äärelle. Yhteistyö keittiön henkilökunnan ja terveyssisarten välillä oli oleellista. Vuorikoski koki, ettei emäntien työtä arvostettu, eikä heille tarjottu mahdollisuuksia koulutukseen. Juuri terveyssisar voisi perustella esimiesportaalle emännän lisäkoulutuksen tarpeen ja mahdollisuudet saada aiheeseen liittyvää kirjallisuutta luettavakseen.

Paneelikeskustelussa teollisuusterveyssisar Helena Karvinen oli samaa mieltä Elina Vuorikosken kanssa hyvästä ja hienotunteisesta yhteistyöstä työpaikkaruokalan ja terveysaseman välillä. Karvisen mukaan paras tapa vaikuttaa ravinto- ja ruokailukysymyksiin työpaikan puolesta on hyvin valmistettu, monipuolisista aineksista valmistettu ateria viihtyisissä tiloissa työpaikalla tai sen läheisyydessä. Maukasta ja terveellistä ruokaa nauttinut työntekijä työskentelee varmasti tehokkaammin kuin nälkäinen ja ruoansulatusvaivoista kärsivä.  

Paneelikeskusteluun osallistunut pääemäntä Raija Kääntä otti myös kantaa keittiöhenkilökunnan koulutukseen. Koulutus loisi henkilökunnalle uskoa oman työnsä tarpeellisuudesta ja omasta arvostaan, sillä he saivat usein osakseen arvostelua ja kritiikkiä. Hän piti oleellisena taitoa käsitellä ihmisiä, jotta ruokalan asiakkaat saataisiin kokeilemaan uusia ruoka-aineita. Informaation tulisi olla asiallista, mutta kuitenkin asiakkaiden omalla kielellä kerrottua. Pakkosyötön avulla ei voitettaisi mitään, vaan pahimmillaan karkotettaisiin asiakkaat lähibaarin epäterveellisten einesten pariin. Myös työnantajan tulisi huolehtia toimivasta henkilökuntaruokalasta, sillä työpaikkaruokailu vaikuttaa oleellisesti työssä viihtyvyyteen ja sen avulla voidaan korjata vääriä ruokailutottumuksia.