Kevätjuhlien taikaa

Helsingin Kunnallisvirkamiesyhdistyksellä (nykyään Jyty Metropoli) oli 1950-luvulla tapana järjestää jäsenilleen kevätjuhlia. Juhlilla oli tarkoin valittu teema ja niiden suunnittelusta ja järjestämisestä vastasi yhdistyksen viihdytysjaosto. Jäsenjuhlien tarkoituksena ei ollut kerätä varallisuutta vaan tavoite oli pitää pääsymaksut alhaisena, jotteivat ne muodostuisi esteeksi kenenkään osallistumiselle. Kukin juhlavieras sai makunsa ja kukkaronsa mukaan nauttia koko illallisen alkupaloineen, juomineen ja lämpimine ruokineen tai tyytyä pelkkään kahvikupilliseen. Kunnallisvirkamieslehdessä 3/1953 haastateltu viihdytysjaoston jäsen, maisteri Suominen näki viihdytystoiminnalla olevan tärkeä osa yhdistyksen työssä, sillä siten yhdistys sai läheisemmän kosketuksen jäsenistöönsä ja lisäksi jäsenillä oli oikeus saada vastinetta rahoilleen myös virkistyksen kautta.

Helsingin kaupungintalolla 21.2.1953 pidetty tilaisuus kulki helmijuhlan nimellä. Salin korokkeen palmut ja viherkasvit sekä sivuhuoneen kaloin ja simpukoin koristellut verhot veivät eteläisten merien vedenalaiseen maailmaan. Ilta alkoi helmiaiheisella pakinalla, jota seurasi Erkki Lindellin laulama aaria oopperasta Helmenkalastaja. Pian saapui lavalle neljä frakkipukuista helmenkalastajaa kantaen olkapäillään vihreän ja hopean sävyisenä kimaltelevaa simpukkaa. Avautuessaan simpukka paljasti sisältään helmitytön, joka esitti tanssin Uinuvalla laguunilla. Sitten pääsikin ääneen yhdistyksen oma kuoro, pääkaupungin ääni, Vox Urbana. Yleisöä viihdytti myös vanhanajan katulyhdyn valossa laulava issikka ja hänen tanssiva hevosensa. Iloista tanssia ja seurustelua jatkui kahteen asti yöllä ja päästiinpä vielä ostamaan makkaroitakin katulyhdyn loisteeseen ilmestyneestä kojusta.

Tropiikin yö- kevätjuhlaa vietettiin kaupungintalon juhlasalissa lauantaina 19.3.1955. Juhlan tunnelmaan oli jälleen panostettu: Suomalaisesta oopperasta saatiin erilaisia trooppiseen teemaan sopivia koriste-esineitä, keihäitä, kilpiä, saviruukkuja sekä kaupunginpuutarhasta viherkasveja ja kukkia. Salin keskilattiaa valaisivat valonheittimet värillisten valojen luodessa säteitään salin sivuille. Hovimestari Katz oli vastuussa illan menusta, jossa lämpimänä ruokana oli wienenleike, lisäksi tarjolla oli neljää erilaista voileipää sekä kakkuja.

Laulutaiteilijat Maire Länsivaara ja Jorma Pukkila ilahduttivat juhlayleisöä lauluesityksillään, jonka jälkeen seurasi parketilla pyörähtelyä orkesterin säestämänä kaupungin sähkölaitoksen herrojen huolehtiessa valonheitinvalaistuksesta. Tanssin hurman jälkeen saatiin hengähtää laulu- ja tanssikuvaelma Sinuhen parissa. Veroviraston virkailijat olivat kunnostautuneet kyseisen näytelmän toteuttajina jo vuonna 1950. Puolen yön aikaan nautittiin Suomalaisen Oopperan balettitanssijoiden esityksestä Etelämeren valssi. Kohtalon tanssia varten viihdytysjaoksessa valmistettiin myytäviä värillisiä paperikukkia talkootyöllä. Ilmeisesti paperikukilla oli sama toimintaperiaate kuin rusettinumeroilla rusettiluistelussa. Samanlaiset kukat ostaneet muodostivat parin, jolla oli mahdollisuus liittyä jännittävään ”kohtalon valssiin”. Kunnallisvirkamieslehden numerossa 4/1955 kirjoitettiin: ”Useimmathan olivat tulleet tilaisuuteen ”omassa seurassaan”, ja vaikka tällaisessa toveri-illassa muutenkin vilkkaasti veljeiltiin pöytäkuntien kesken, niin olihan syytä vielä tarjota kohtalon sormellekin tilaisuus.”

Wanha, iloinen Helsinki- juhla järjestettiin kaupungintalon juhlasalissa lauantaina 14.4.1956. Juhlan toteutumiseen liittyi jännittäviä hetkiä yleislakon vallitessa. Alun perin juhla oli tarkoitus viettää 24.3., mutta maaliskuun 9. päivän kokouksessa keskusteltiin juhlan mahdollisesta peruuntumisesta lakon takia ja jäätiin odottamaan tilanteen kehitystä. Seuraavassa viihdytysjaoksen kokouksessa 16.3. tapahtuma jouduttiinkin siirtämään huhtikuun puoleenväliin.

Juhlien rekvisiittaa ja tunnelman luomista varten jaoston jäsen oli käynyt kaupunginmuseossa tutkimassa vanhoja ruokalistoja ja kortteja, joita oli käytetty tanssiaisissa 1800-luvun lopulla. Jaostossa päätettiin valmistaa myytäviä tanssiaiskortteja talkootyönä. Kortit olivat pieniä vihkosia, joihin kuului myös silkkinyöristä riippuva kynä. Naisten tanssiaiskorttiin oli tarkoitus merkitä tanssivuorot tai -varaukset. Myös ruokalista, kutsukortit ja hinnasto noudattelivat vanhan ajan tyyliä. Itse salissa oli tyylikäs ranskankielinen tanssiohjelmataulu. Illan näytelmässä toimi lavastuksena vanhoin esinein ja kaupunginpuutarhasta saaduin koristekasvein luotu 1800-luvun huoneensisustus. Ruokatarjoilusta vastasi jälleen hovimestari Katz. Lämpimänä ruokana tarjoiltiin juustokuorrutettua sianlihaa tomaattikastikkeella, vihanneksilla ja kurkulla. Kunnallisvirkamieslehden numerossa 2/1956 juhlista kertovassa ilmoituksessa pukujen toivottiin olevan juhla- tai iltapukuja. 1800-luvun tyyliä kehotettiin loihtimaan viuhkalla, hartiahuivilla, korulla tai kampauksella. Pääasiana pidettiin kuitenkin, että juhlija tuntee menneiden aikojen romanttista ja huoletonta juhlamieltä.

Ilta alkoi viihdytysjaoston puheenjohtajan tervetuliaistoivotuksella ja yhdistyksen kuoron, Vox Urbanan esittämillä lauluilla. Tämän jälkeen kuunneltiin maisteri Suomisen pakinaa, jossa perehdyttiin Helsingin kaupungintalon vaiheisiin. Illan pääohjelma oli Topeliuksen aiheen pohjalta sovitettu pienoisnäytelmä ”Aikataika”. Näytelmän jälkeen tanssijalka nousi sekä vanhojen että uusien tanssien tahtiin . Vanhoja tansseja, kuten poloneesia oli harjoiteltu yhdistyksen järjestämällä kurssilla pitkin kevättä. Vox Urbanan laulujen sekä orkesterin soiton siivittämänä riemukas ilta jatkui kolmeen asti yöllä.