Tutkija- ja tietopalvelu
Suurin osa Toimihenkilöarkistossa olevista asiakirjoista on tutkijoiden ja muiden asiakkaiden vapaasti käytettävissä esimerkiksi opinnäytetöiden, historian kirjoittamisen, sukututkimuksen, erilaisten järjestötutkimusten ja artikkelien lähteiksi. Asiakirjoihin voi tutustua arkiston tutkijasalissa. Tutkijasalissa on käsikirjasto.
Tutkijasali on avoinna ti - pe klo 8.30 - 16.00.
Aineistoja tilatessaan asiakas sitoutuu noudattamaan Toimihenkilöarkiston käyttösääntöjä, arkistonluovuttajan asettamia käyttöehtoja ja asiakirjojen käsittelystä annettuja ohjeita. Jos asiakirjat sisältävät salassa pidettäviä tietoja, asiakas sitoutuu siihen, ettei saa ilmaista niitä oikeudettomasti eikä käyttää niitä omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi tai halventamiseksi.
Käyttöluvat
Osan asiakirjoista voi saada käyttöönsä vain kirjallisella tutkimusluvalla. Käyttörajoitukset on merkitty luettelotietokantaan ko. aineiston kohdalle. Jos tarvitset tutkimustasi varten aineistoa, jonka käyttö on rajoitettu, ota yhteys Toimihenkilöarkistoon.
Kaukolainat ja digitaaliset kopiot
Asiakirjoja annetaan myös kaukolainoiksi Kansallisarkiston toimipaikkoihin ja yliopistojen kirjastoihin. Asiakirjoista on myös mahdollista tilata asiakkaan omaan käyttöön digitaalisia kopioita. Kaukolainapalvelu ja asiakirjojen digitaaliset kopiot ovat maksullisia.
Käsikirjasto
Tutkijasalissa asiakkaidemme käytössä on noin 1600 nimekkeen käsikirjasto. Käsikirjaston luokitus ja kirjastoluettelo ovat käytettävissä tiedostoina.
Toimihenkilöarkiston käsikirjaston luokitus.
Toimihenkilöarkiston käsikirjaston luettelo.